Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ruukkupuutarhasuunnittelua

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ruukkupuutarhasuunnittelua

Melkoisen mielenkiintoista, kun tällainen hortonomin vastakohta alkaa miettimään kukkasia. Ei mitään ymmärrystä mikä kukka on perenna ja mikä yksivuotinen. Pidän kuitenkin paljon kukista, mutta en ole aikaisemmin juuri niiden kasvatukseen perehtynyt.
Nyt haaveissa olisi etupihalle ruukkupuutarha, koska piha on tosiaan ihan kesken eikä tälle kesälle kyllä kukkamaita saada. Takaterassin valmistuttua kesemmällä, voin sitten laajentaa ruukkupuutarhaani sinnekin, mikäli intoa (ja taitoa) riittä¨ä.

Etupihamme on pohjoiseen päin, joten aurinko ei sinne hirveästi paista kuin aamuisin, talo varjostaa etupihaa muuten melko paljon. Pidän todella paljon pioneista, hortensioista,liljoista, ruusuista, daalioista yms. näyttäväkukkaisista kasveista.



Puutarhahortensia: - vaatii ruukussa viihtyäkseen niille tarkoitettua erikoismultaa. Reikäpohjainen ruukku.

 
 
Kiinanpioni ts.jalopioni: - viihtyy ruukussakin, juuret kuitenkin suojattava pakkaselta. Kukkii juhannuksen jälk. ->heinä-elokuun vaihteeseen.


Ruukkulilja: - kukkii koko kesän.

 
Ruukkuruusu:


Daalia:


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tänne rohkeasti antamaan kommenttia, vinkkiä ja kysymyksiä :)

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu